Tiimimme vahvistuu kahdella tekijällä!
Nelli aloitti VALORissa toimisto- ja viestintäkoordinaattorina kesäkuussa 2022. Hän tuli VALORiin Suomen itsenäisyyden juhlarahastosta Sitrasta, jossa hän työskenteli koordinaattorina useiden eri demokratia-hankkeiden parissa. VALORilla Nelli huolehtii toimiston arjen sujuvuudesta ja viihtyvyydestä, sekä koordinoi viestintää.
Nelli valmistui keväällä 2020 kauppatieteiden kandidaatiksi Aalto-yliopiston englanninkielisestä BScBA-ohjelmasta, pääaineenaan International Business.
Valeriya aloitti harjoittelijana VALORilla kesäkuussa 2022. Aikaisemmin hän on työskennellyt myyntiassistenttina Nesteellä sekä laatutiimin harjoittelijana Konecranesilla. Syksyllä Valeriya jatkaa tuotantotalouden maisteriopintojaan Aalto-yliopistossa.
Valeriyalla on kokemusta asiakkuuksien hoitoon liittyvien toimintojen koordinoinnista, data-analyysistä sekä laatuprosessien kehittämisestä.
Valeriyalla on tuotantotalouden kandidaatintutkinto Aalto-yliopistosta, sivuaineena systeemitieteet.
Mikä oli ensivaikutelmasi VALORista?
Nelli: Ensimmäinen vaikutelmani tuli ihmisistä. Sain heti sellaisen vaikutelman, että vaikka kaikki VALORilla ovat motivoituneita ja kovia ammattilaisia, ovat he myös ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä. Minut on otettu täällä lämpimästi vastaan ja mukavaan porukkaan on ollut helppo hypätä mukaan.
Valeriya: Heti ensimmäisessä kokouksessa olin vaikuttunut VALORin organisaatiorakenteesta, jossa matala hierarkia vaikutti todella toteutuvan. Vaikutelmani syveni, kun sain mahdollisuuden jutella yksitellen kaikille VALORin työntekijöille harjoittelijoista yrityksen perustajiin.
Mitä toivot että uusi roolisi VALORilla tuo sinulle?
Valeriya: Haluaisin tutustua eri toimialoihin, kehittää nykyisiä taitojani ja hankkia uutta osaamista mielenkiintoisten projektien kautta. Odotan myös innolla tutustumista uusiin ihmisiin ja kokeneilta kollegoilta oppimista.
Nelli: Odotan tietenkin uutta työkokemusta ja -osaamista, jota itsenäinen koordinointiroolini VALORilla tulee varmasti tarjoamaan. Kuitenkin, eniten odotan ja toivon että onnistuisin roolissani tuomaan toimistolle entistä enemmän keveyttä ja iloa hauskojen aktiviteettien ja tapahtumien kautta, jotka kuuluvat tehtävänkuvaani VALORilla.
Kesä on vihdoin täällä. Mikä on parasta kesäpuuhaa?
Valeriya: Kesällä aktivoidun urheilun saralla, ja päivittäisen kävelyharrastukseni lisäksi alan pyöräilemään, uimaan ja pelaamaan tennistä. Minulla on myös tapana kokeilla joka kesä vähintään yhtä uutta lajia, ja onneksi tänä kesänä minun ei tarvitse itse keksiä sellaista! VALOR nimittäin hoitaa tämän puolestani, kun menemme yhdessä pelaamaan Nälkäpeliä.
Nelli: Minulle kesä on paras aika vuodesta! Olen innoissani monista kesäaktiviteeteista, mutta ehkä suosikkini on valita paikka Suomesta ja lähteä sinne spontaanille kesäreissulle. Parhaat reissut tapahtuvat ilman liikoja suunnitelmia, ja Suomen kesä on upea missä tahansa päin Suomea.