Tiimimme saa vahvistusta kolmesta uudesta tekijästä!
Mikko Puumanen ja Ville Vuola aloittivat VALORilla harjoittelijoina syyskuussa 2022. Aikaisemmin Mikko on työskennellyt laskentatoimen konsultoinnin palveluissa ja luottoriskin hallinnan tehtävissä. Ville taas on opintojensa ohella kerännyt työkokemusta rahoitusalalta ulkomailla ja Suomessa.
Eric Hardy aloitti analyytikkona VALORilla syyskuussa 2022. Ennen VALORia Eric on suorittanut työharjoitteluita taloudellisen neuvonannon, hankintarahoituksen sekä yrityshautomon parissa.
Ehdimme myös istua hetkeksi alas uusien tiimiläistemme kanssa.
Mitä odotat eniten uudessa työssäsi VALORilla?
Mikko: Odotan ensisijaisesti tiimiläisiin tutustumista ja työn aloittamista erilaisten projektien parissa. Toivon, että pääsen työskentelemään mahdollisimman monissa projekteissa ja oppimaan uutta työkavereilta.
Ville: Harjoittelujaksoni aikana odotan pääseväni tekemään töitä monien erilaisten toimialojen ja projektien parissa, sekä oppimaan uutta muilta VALORilaisilta. Lisäksi odotan innolla tutustumista uusiin kollegoihini.
Eric: Odotan innolla uuden oppimista ja oman panokseni antamista VALORille ja asiakkaillemme. Olen myös innoissani siitä, että pääsen mukaan infrastruktuuri-projekteihin näinä mielenkiintoisina aikoina.
Mikä on sinulle paras tapa rentoutua työpäivän jälkeen?
Mikko: Työpäivän jälkeen käyn yleensä aina joko kuntosalilla, pitkällä kävelyllä, tai juoksulla nollatakseni päivän ajattelutyön. Myös kavereiden ja perheen tapaaminen viikonloppuisin on itselleni oiva tapa rentoutua.
Ville: Minulle paras tapa rentoutua työpäivän jälkeen on lähteä urheilemaan ja tehdä hyvää ruokaa.
Eric: Näin englantilaisena, tykkään nauttia teetä ja kokata jotain herkullista. Katson mielelläni myös stand-up komediaa ja tapaan ystäviäni oluen äärellä.