Tiimimme vahvistuu jälleen! Tervetuloa joukkoon harjoittelijat Iiro Hakala, Kustaa Juurakko ja Elias Peltokangas, sekä analyytikko Juho Kuiri.
Ennen VALORIlle tuloa Iiro viimeisteli Pro Gradu -tutkielmansa rahoituksesta ja työskenteli yritysrahoituksen tehtävissä. Aiempaa työkokemusta Iirolla on muun muassa operatiivisista yritysjärjestelyistä, yritysrahoituksesta sekä pääomasijoitustoiminnasta.
Ennen aloittamistaan, Kustaa valmistui tekniikan kandidaatiksi. Kustaa on työskennellyt aikaisemmin terveydenhuollon liiketoiminnan parissa keskittyen operatiiviseen ja taloudelliseen analytiikkaan sekä yrityskauppoihin. Tämän lisäksi hän on työskennellyt analyytikkona pienemmässä teknologia-alan yrityksessä.
Harjoitteluaan ennen Elias valmistui tuotantotalouden kandidaatiksi Aalto-yliopistosta ja työskenteli lääketeollisuuden hankintojen parissa. Elias jatkaa opintojaan tuotantotalouden maisteriohjelmassa Aalto-yliopistossa. Elias on työskennellyt opintojen ohella Orionilla hankintojen parissa.
Ennen VALORia Juho suoritti maisterintutkintonsa Aalto-yliopistossa ja työskenteli liikkeenjohdon konsultoinnin tehtävissä. Juho on työskennellyt aiemmissa tehtävissään talousjohdon ja teknologiastrategian konsultoinnin, sekä informaatiojärjestelmävalintojen parissa.
Tutustuaksemme paremmin uusiin kollegoihimme, kysyimme heiltä pari kysymystä.
Miksi konsultointi tai investointipankkipalvelut?
Iiro: Jo ensimmäisistä yliopistokursseista lähtien minua on kiehtonut yritysjärjestelyt, jonka johdosta investointipankkipalvelut (IB) oli itselleni luonnollinen valinta IB:n ollessa yrityskauppojen sykkivä sydän, jossa pääsee näkemään yrityskauppojen prosessien eri-osa-alueita laaja-alaisesti kohteiden harkinnasta toteutukseen. Vaikka nautinkin suuresti yritysjärjsetelyiden parissa toimimisesta, IB:ssä mielestäni kuitenkin parasta on huippu-osaajat joiden kanssa on ilo tehdä hommia sekä joilta on suunnattomasti opittavaa.
Kustaa: Olen aina ollut kiinnostunut haasteiden ja ongelmien ratkaisemisesta. Lisäksi kaikenlaisten asioiden optimointi on aina kiehtonut minua. Päätös hakeutua konsultoinnin pariin oli helppo, sillä uskon konsultoinnin tarjoavan sopivan ympäristön mielenkiinnon kohteilleni.
Elias: Haen konsultoinnista monipuolisia ja kehittäviä ammatillisia haasteita. Uskon sen tarjoavan mielekkään mahdollisuuden tutustua useiden toimialojen ja yritysten liiketoimintojen ominaispiirteisiin. Lisäksi projektiperusteinen asiakastyö, jossa työstettävät aiheet ja kohteet vaihtuvat, ruokkii älyllistä uteliaisuutta ja pysyy kiinnostavana pitkällä tähtäimellä.
Juho: Työn monipuolisuuden ja merkittävyyden vuoksi! Konsultointi tarjoaa mahdollisuuden työskennellä mielenkiintoisten ja haastavien aiheiden parissa, jotka vaihtelevat projektin mukaan – mikä luo mielestäni loistavan ympäristön oppia ja kehittää taitoja nopeasti. Lisäksi aiemmat kokemukseni konsultoinnista ovat positiivisia, joten alalla jatkaminen tuntui luonnolliselta.
Minkälainen oli ensimmäinen päiväsi VALORilla? Yllättikö mikään?
Iiro: Ensimmäinen päivä, kuten sitä seuranneetkin ovat sujuneet mieluisissa merkeissä mukavien kollegoiden sekä kiinnostavien työtehtävien parissa. Jo ensimmäisinä päivinä yllätyin kuinka monipuolisia toimeksiantoja VALORilla on mahdollista päästä tekämään sekä näkemään senioriteettia katsomatta
Kustaa: Ensivaikutelmani VALORista oli erinomainen, sillä hyvä yhteishenki ja lämmin tunnelma välittyivät toimistolla välittömästi. Sain kattavan perehdytyksen sekä yleisistä että työnkuvaani liittyvistä asioita, minkä jälkeen oli hyvä ottaa ensimmäisiä askelia Valorilaisena. Ensivaikutelma vastasi hyvin oletuksiani VALORista, joten yllätyksiä ei ollut.
Elias: Ensimmäisen päivä meni pitkälti orientoituen VALOR:in toimintatapoihin ja tutustuen uusiin työkavereihin. Mieluisana yllätyksenä päivän päätteeksi tuli briiffaus ensimmäiseen projektiin, jonka aloituspalaveriin hyppäsin mukaan heti toisen VALOR-päiväni aamuna.
Juho: Ensimmäinen päiväni oli mukava yhdistelmä kollegoihin tutustumista sekä perehtymistä VALORin toimintatapoihin – unohtamatta projektityön aloittamista samana päivänä. Yllätyin ensimmäisenä päivänä toimistolla vallitsevasta epäformaalista tunnelmasta, ja siitä kuinka helppoa tiimin osaksi oli tulla.
Lämpimästi tervetuloa kaikki neljä!