Tiimimme vahvistuu jälleen! Tervetuloa joukkoon Harri Widing, sekä harjoittelijat Severi Sinkko, Sami Pelander ja Juho Jalonen.
Harri tuo VALORin ammattilaisten tiimiin yli 35 vuoden laajan johtamiskokemuksen finanssisektorin eri toimialoilta Suomessa sekä ulkomailla. Hän on aiemmin työskennellyt pankkisektorilla, varainhoidossa ja vahinkovakuutuksessa sekä konsulttina Midland Montagun, Postipankin, SEB:n ja OP:n palveluksessa. Hänellä on myös pitkä kokemus johtoryhmä- ja hallitustyöskentelystä.
Uusimmat harjoittelijamme Severi, Sami ja Juho ovat kaikki Aalto-yliopiston kasvatteja, Severi ja Sami tuotantotalouden puolelta ja Juho energiatekniikan. Juho opiskelee lisäksi rahoitusta.
Severillä on aikaisempaa kokemusta erilaisten markkina-analyysien parista, operatiivisen analytiikasta ja ennustamisesta KONEella, sekä monipuolisista tehtävistä startupeissa. Sami on työskennellyt data-analytiikan parissa sekä ohjelmisto- että metsäteollisuusalan yrityksissä. Juho taas on syventänyt analyyttistä osaamistaan aiemmissa harjoitteluissa liikkeenjohdon konsultoinnin parissa sekä toimiessaan myynnin johtajana rakennusalan pölynhallintaan keskittyneessä start-upissa.
Tutustutaan hieman uusiin kollegoihimme!
Mikä olisi unelmaprojektisi työstää?
Harri: Laaja ja haastava projekti, jossa yhdistyy sopivasti oma osaaminen, että vielä tärkeämpänä uuden oppiminen ja selkeä lisäarvon tuottaminen asiakkaille.
Severi: Unelmaprojekti – hyvä kysymys! Kyllä sellaiset projektit, joissa syntyy taloudellisten hyötyjen lisäksi ihmisten elämänlaatua kohottavia ratkaisuja, ovat varmasti niitä kaikista palkitsevimpia.
Sami: Projekteista itselleni tekee erityisen mielenkiintoisia mahdollisuus haastaa itseäni sekä päästä näkemään projektin tulosten toteutuminen käytännössä. Arvostan myös pitkäkestoisia toimeksiantoja, sillä niissä pystytään syventymään laajemmin ongelmaan ja erilaisiin ratkaisuvaihtoehtoihin. Näistä syistä olisi mahtavaa työskennellä transformaatioprojektissa esimerkiksi kestävän kasvun teemojen ympärillä.
Juho: Pidän projekteista, joissa päästään yhdessä asiakkaan kanssa etsimään uusia liiketoimintamahdollisuuksia -unelmaprojekti olisi hinnoittelu- tai “go-to-market” -strategian työstäminen energia-alalla.
Kesä on aivan kulman takana. Miltä kesäsi näyttää, onko vielä suunnitelmia?
Harri: Innolla odotan veneilykesää ja mökillä rentoutumista.
Severi: Luvassa on paljon mökkeilyä, “FORE!”:n huutelua frisbee-, sekä perinteisillä golfkentillä sekä rentoa hengailua. Ehkä teen pienen melontavaelluksenkin, jos säät vain sallivat.
Sami: Kesän aikana aion panostaa omaan rentoutumiseeni ja yhteiseen aikaan ystävien kanssa. Tiedossa onkin lukuisia pitkiä mökkiviikonloppuja, nopea ulkomaanmatka sekä jazzfestarit.
Juho: Lähden kesällä kumppanini kanssa seikkailemaan Andalusiaan. Suunnitelmissamme on nauttia Espanjan ruokakulttuurista, rannoista ja vuoristoista sekä vierailla Alhambrassa.