Miss Suomi -finalisti Nelli Auriola toteuttaa unelmaansa työn ohella

VALOR Partnersin Nelli Auriola toteuttaa parhaillaan pitkäaikaista unelmaansa. Hän on yksi Miss Suomi -kilpailun kymmenestä finalistista, ja lauantaina 14.9.2024 koittaa kisan loppuhuipennus, jolloin selviää, kruunataanko Nelli Miss Suomeksi 2024.

Nelli Auriola on seurannut perheensä kanssa missikilpailuja jo tarhaikäisestä lähtien ja haaveillut osallistumisesta. Hakemuksen lähettämiseen tarvittiin kuitenkin rohkeutta ja itsevarmuutta.

Miss Suomi -kilpailu on kokonaisuudessaan edustavuuskilpailu, jossa korostetaan positiivisuutta, aitoutta ja vahvaa itsetuntoa. Tämä arvostettu ja paljon julkisuutta saava kilpailu on järjestetty lähes vuosittain vuodesta 1931 lähtien. Miss Suomi -tittelin voittaja pääsee edustamaan Suomea maailmanlaajuisesti satojen miljoonien katsojien eteen Miss Universum -kilpailuun.

Sähköisten hakemusten perusteella ennakkokarsintaan kutsuttiin 50 kandidaattia, joista 20 valittiin semifinaaliin. Toukokuusta lähtien Nellin missimatka on jatkunut työn ohessa koulutusten ja tapahtumien merkeissä. Viimeisen kuukauden ajan kymmenen finalistia on kiertänyt Suomea missibussilla esiintymässä ja tapaamassa yleisöä sekä missifaneja.

”Miss Suomi -kilpailu on nykypäivänä erittäin kattava koulutuskokonaisuus, jossa keskitytään kaikkeen muuhun kuin ulkoiseen kauneuteen. Suomi on edelläkävijä siinä, kuinka monipuolisen ja laajan koulutuksen kilpailijat saavat”, Nelli korostaa.

Toukokuusta lähtien Nellin missimatka on jatkunut työn ohessa koulutusten ja tapahtumien merkeissä. Kaikki finalistit saavat huippuammattilaisilta kattavan valmennuksen tuleviin edustustehtäviin.

Työtehtävät ovat hoituneet tiimityöllä

Missikilpailujen tiiviit aikataulut ja työn yhteensovittaminen on onnistunut yllättävän hyvin kiitos erinomaisten kollegoiden, jotka ovat auttaneet työtehtävissä kiertueen aikana. Nelli toimii VALOR Partnersin toimisto- ja viestintäkoordinaattorina ja on pystynyt hoitamaan osan työtehtävistään etänä.

”Olen valtavan kiitollinen VALORille joustavuudesta, tuesta ja kannustuksesta. Muilta kilpailijoilta olen oppinut, ettei tämä ole itsestäänselvyys. VALOR on ollut jälleen erittäin reilu ja ymmärtäväinen tavoitellessani missiunelmaani”, Nelli sanoo.

Nellistä on ollut liikuttavaa huomata, kuinka monia kollegoita kilpailu aidosti kiinnostaa ja miten paljon tukea hän on saanut. VALORilla missikilpailu on otettu vastaan yksinomaan positiivisesti ja innostuneesti. 

”Aluksi hieman jännitti millainen suhtautuminen liiketoimintakonsulteillamme olisi missikilpailuun, mutta sain heittää ennakkoluuloni roskiin heti kättelyssä”, hän huomauttaa. 

Toukokuusta lähtien Nellin missimatka on jatkunut työn ohessa koulutusten ja tapahtumien merkeissä. Kaikki finalistit saavat huippuammattilaisilta kattavan valmennuksen tuleviin edustustehtäviin.

Ainutkertainen kokemus

Missimatka on antanut Nellille paljon enemmän kuin hän osasi odottaa. Se on ollut ainutlaatuinen kokemus, joka ei varmasti tule toistumaan.

”Olen saanut esiintyä, kehittää osaamistani, tutustua uusiin ihmisiin, nähdä kauneimpia matkakohteita Suomessa sekä saanut uusia ystäviä”, Nelli sanoo.

Ennen kilpailuja Nelli mietti, miten hän osaa olla ympäri vuorokauden missibussissa muiden kanssa. Hän on kuitenkin oppinut sopeutumaan vilkkaaseen kiertue-elämään ja avautunut uusille ystävyyksille, nauttien missikuplasta.

Missimatka Vuokatin Aateliin, jossa Nelli järjesti yllätyksenä musiikkiesityksen kilpasiskojen Emilia Kamulan (vas) ja Matilda Wirtavuoren (istuu) kanssa. Valokuvaaja: Laura Iikkanen

Jos Nellin suuri unelma toteutuu lauantaina ja hänet kruunataan seuraavaksi Miss Suomeksi, elämä muuttuu kertaheitolla.

”Käytännössä voitto tarkoittaa aluksi monia haastatteluja ja lehdistötapaamisia sekä valmistautumista Suomen edustamiseen Miss Universum -kilpailussa Meksikossa”, Nelli pohtii.

Ennen loppuhuipennusta on kuitenkin vielä muutama jännittävä päivä aikaa valmistautua ja nauttia kilpasiskojen ympäröimänä missihuumasta. Me VALORlaiset olemme kannustamassa Nelliä loppuun asti – Go Nelli go!

VALORin puolesta lämpimät onnittelumme menestyksestä Miss Suomi -kilpailussa: Median Suosikki ja parhaan hyväntekeväisyysprojektin palkinto! Olemme kuitenkin tyytyväisiä, että saamme Nellin takaisin kokopäiväisesti töihin. 

Kuvat:

Nelli punaisessa asussa

Valokuvaaja: Laura Iikkanen
Meikkaaja: Meri Leiviskä
Kampaaja: Maija Kaunisto
Stylisti: Aleksandra Kantola
Asustaja: Serina Suvila
Asut & korut:
Artistiasu
Liisa’s Garage Glamour
Danjana Fashion
AK Wardrobe
Kuvauspaikka: Le Bloom

Nelli vihreässä asussa

Valokuvaaja: Laura Iikkanen
Meikkaaja: Meri Leiviskä
Kampaaja: Isabella Kantola
Stylisti: Aleksandra Kantola
Asut: GANT
Kuvauspaikka: Hotelli Siuntio