Hymyilevä mies, jolla on silmälasit ja tumma puku, seisoo yksi käsi taskussaan. Hän on modernissa toimistotilassa, jossa on lasiseinät ja taustalla kokoushuone. Tunnelma on ammattimainen ja hyvin valaistu.

Harri Widing

Harri liittyi VALORin joukkoihin keväällä 2024. Hänellä on yli 35 vuoden laaja johtamiskokemus finanssisektorin eri toimialoilta Suomessa ja ulkomailla. Hän on aiemmin työskennellyt pankkisektorilla, varainhoidossa ja vahinkovakuutuksessa Midland Montagun, Postipankin, SEB:n ja Pohjola Pankin sekä OP:n palveluksessa. Korporaatiouran jälkeen Harri on toiminut konsulttina.

Asiantuntijuus

Harrilla on monipuolinen kokemus liiketoiminnan vetämisestä, kehittämistä ja uusien toimintojen perustamisesta. Hänellä on myös pitkä kokemus johtoryhmä- ja hallitustyöskentelystä.

Koulutus

Kauppatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta. Harri on Hyväksytty Hallituksen Jäsen (HHJ).Lisäksi hän on suorittanut lukuisia strategian ja johtamisen kursseja.

Toimiston ulkopuolella

Harrin perheeseen kuuluu puoliso Leena ja kaksi aikuista lasta. Mieluisimpia harrastuksia on veneily, ruoanlaitto sekä mökkeily ja metsästys.