Valtteri Itäranta

Valtteri tuli VALORille vuonna 2015 Outoteciltä, jossa hän oli luomassa strategiaa ja tuotteistamassa digitaalisia palveluita. Valtterilla on kauppatieteiden kandidaatin tutkinto Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta.

Asiantuntijuus

Valtteri on tehnyt yrityskauppaneuvontaa eri toimialoilla ja viime aikoina hän on keskittynyt infrastruktuurisektoriin, sekä liike-elämän palveluihin. Hänellä on runsaasti kokemusta pohjoismaisten osto- ja myyntipuolen toimeksiantojen hoitamisesta. Viimeaikaisia toimeksiantoja: 

  • Ardianin taloudellinen neuvonanto sen ostaessa Pohjoismaissa ja Baltiassa toimivan kaukolämpö- ja teollisuuden energiapalveluyhtiö Nevelin Vapo-konsernilta 
  • Infranoden, KEVAn ja Vantaan Energian muodostaman konsortion taloudellinen neuvonanto sen ostaessa Järvenpään ja Tuusulan kaukolämpöliiketoiminnan Fortumilta 
  • Taloudellinen neuvonanto Savon Voimalle sen ostaessa Joensuun kaukolämpöliiketoiminnan Fortumilta 
  • Neuvonanto Suomen valtiolle arvioitaessa Nordic Morning Groupin omistajastrategisia vaihtoehtoja 
  • Neuvonanto Digital Colony -infrasijoitusyhtiölle sen ostaessa Digita Oy:n First State Investmentsin hallinnoimalta rahastolta 

Koulutus

Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta.

Toimiston ulkopuolella

Valtteriin törmää todennäköisimmin avomerellä, ulkoluodolla tai muualla maanteiden ja 5G-verkon ulottumattomissa.